SPL T13 1-taso
Julkaistu: 19.08.2019 00.00

SPL T13 1-taso

13 -vuotiaiden tyttöjen epävirallinen SM-turnaus pelattiin pe 9.8 – su 11.8.2019 Hämeenlinnassa. Turnaukseen ansaitsi paikan 16 joukkuetta ympäri Suomen alueellisten kiintiöiden perusteella, näiden joukkueiden mukana hienosti myös Salpa.

Jo etukäteen oli tiedossa, että turnaus tulisi olemaan kova haaste Salpan joukkueelle. Salpa oli läntisen Suomen viimeinen turnaukseen selviytyjä ja joukkueen kapea rosteri oli yksi turnauksen nuorimmista, todennäköisesti jopa nuorin. Kokoonpanosta vain neljä pelaajaa oli syntynyt vuonna 2006, joka on tänä vuonna T13 sarjan pääikäluokka, loput myöhemmin. Tyttö-Joutsenet lähtivät kuitenkin ennakkoluulottomasti haastamaan valtakunnan parhaimpia T13 joukkueita.

Tuloksellisesti Salpa ei tällä kertaa pystynyt venymään, vaan jäi turnauksen jumbosijalle ilman yhtään saalispinnaa. Pelillisesti kolmeen päivään mahtui sekä hyviä, että hieman vaikeampia hetkiä. Positiivista oli, että ottelut kääntyivät vastustajien eduksi vasta toisella puoliajalla ja kaoottisia jaksoja ei tullut montaa. Vastustajien kovuudesta huolimatta joukkue uskalsi yrittää pelata omaan peliään, ja pelasikin monta hyvää jaksoa viikonlopun aikana. Turnauksen edetessä pelaajat uskalsivat mennä tilanteisiin koko ajan paremmin ja kovemmin, jonka seurauksena pari pelaajaa jopa pääsi katselemaan uransa ensimmäisiä keltaisia kortteja. Kaksi viimeistä peliä olivat ajoittain Salpan hallintaa, ja pisteiden saaminen näistä otteluista olisi ollut ihan ansaittua.

Salpa - Ilves matsi löytyy oheisen linkin takaa, Ilvekselle kiitoksen ottelun taltioinnista, sekä samalla onnittelut turnauksen neljännestä sijasta! https://www.youtube.com/watch?v=s1gtYgDsjDk

Tulokset: https://t13spl.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=hjs_0013&sarja=T13

Mitä me turnauksen aikana opimme:

  • Pystymme taistelemaan kovia joukkueita vastaan, mutta virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Kovat jengit rankaisevat näistä välittömästi.
  • Vaikka jäimmekin pisteittä, oli oikea päätös lähteä mukaan turnaukseen. Nyt tiedämme kuinka kovia Suomen huiput ovat ja missä menemme heihin nähden.
  • Toisaalta, oli oikea päätös olla vastaanottamatta paikkaa syyskauden ELL -sarjassa, joka on eteläisen Suomen korkein T13 sarjataso. Vaikka yksittäisessä turnauksessa pystymmekin roikkumaan pelissä mukana, olisi pitkä sarja kapealla rosterilla ollut meille liian rankka.
  • Pidä kiinni tyynystäsi, jos haluat että huonekaverisi ei varasta sitä yön aikana.
Seuran uusimmat
Salon Palloilijat ry

Helsingintie 18, 24100 SALO

Puh: 044 - 7060234

email: toimisto@salpa.net


LY 0139538-2