Seuraathan tarkasti harjoitusaikataulua ja olethan paikalla silloin kun oma roolisi harjoittelee. Luistelukoulu harjoittelee VAIN KESKIVIIKKOISIN KLO 18.

Puvustuksesta vastaa puvustustiimi. Tiimi pitää puvustustapaamisia
joista ilmoitellaan jopoxissa

TOIMINTA JÄÄHALLILLA

Kaikille on oma koppi koko näytöksen ajan. Tavarat voivat olla kopissa koko päivän. Pienten kopissa lapsista huolehtivat talkoolaiset.

Sunnuntaina voi tulla aikaisintaan klo 13.15. Poikkeuksena ne, joille tehdään maskeja/hiuksia. Sunnuntain näytös kestää n 1,5h. Näytösten välissä on hyvä käydä kotona/syömässä, jotta päivästä ei tule niin pitkä. Toiseen näytökseen hyvä saapua viimeistään klo 16.40.

Maanantai jäähallille voi tulla aikaisintaan klo 7.45. Lapsi pitää tulla hakemaan viimeistään klo 11. Mikäli lapsen päiväkoti-/kouluryhmä on tulossa katsomaan näytöstä, voi lapsi lähteä ryhmän mukana pois.

Lapselle on hyvä pakata mukaan eväät. Lisäksi lapsella voi olla mukana omia leluja. SalPa ei vastaa kadonneista/rikkoontuneista leluista. Kopissa on saatavana piirustuspaperia sekä piirrettyjä.

KENRAALIT

To 13.4 pidetään esikenraali, silloin kaikilla roolivaatteet päällä.

La 15.4 on kenraali klo 18. Tällöin jäällä lavasteet, valot, yms. Kenraali tullaan videoimaan, joten kaikilla HIUKSET, MEIKIT ja PUVUT! Luistelukoululaiset saavat tulla ilmaiseksi katsomaan kenraalin. Muut pääsevät katsomaan kenraalin lippua näyttämällä.